Chime on parinkymmenen naisen lauluyhtye, joka tulkitsee pop-musiikkia viihteellisin a cappella -sovituksin. Konserteissa ja keikoilla Chime esiintyy itsenäisesti ilman johtajaa ja tulkitsee kappaleita sanomaa täydentävillä koreografioilla.
Chime on Asta Levyn perustama ja nykyään Tiina Korkiaisen ohjaama viihdelauluyhtye. Vuonna 2008 Helsingissä perustettu rivistömme treenaa lauluharrastusta viikoittain, pelottomasti ja kokeillen.
Otamme haltuun tyylilajeja monipuolisesti ja revittelemme äänialaamme hyppäämällä stemmaryhmästä toiseen. Harjoittelemme kaikkea beatboxauksesta lähtien, vispaamme itse suunnittelemiamme koreografioita ja nauramme vatsamme kipeiksi.
Lopputuloksen esitämme keväisin ja joulun alla konserteissamme, Art Goes Kapakka -festivaaleilla, hyväntekeväisyyskeikoilla sekä muissa satunnaisissa laulukilpailuissa ja tilaisuuksissa. Toivomme tekemisen ilon välittyvän myös yleisölle konserteissamme.

MUKAAN CHIMEEN LAULAMAAN?
Emme etsi uusia laulajia juuri nyt, mutta on hyvinkin mahdollista, että seuraavan kevät- tai syyskauden alkaessa haemme taas lisää porukkaa Chimen riveihin.
Koelaulut järjestetään yleensä tammi- tai elokuussa ennen uuden kauden alkua.
Ilmoitamme uusista koelauluista Facebook-sivullamme, joten seuraa Chimea siellä!
HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ LAULAMALLA
Chimen toiminnassa on aina ollut mukana hyväntekeväisyys. Olemme vuosien varrella keikkailleet pro bono -tyyliin muun muassa vanhainkodeissa ja saattohoito-osastolla, osallistuneet erilaisiin hyväntekeväisyyskeräyksiin ja meillä on aktiivinen verenluovutusporukka.
10-vuotisjuhlavuonna 2018 halusimme nostaa hyväntekemisen tasoa ja ottaa kantaa tärkeään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Juhlavuoden tukikohteenamme oli Ensi- ja turvakotien liitto, joka kohdensi yhteistyömme kautta kerätyt varat naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön.
Juhlavuoden aikana nostimme omalta osaltamme myös tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen uhrien auttamiseksi tehtävästä tärkeästä työstä muun muassa haastamalla sosiaalisessa mediassa seuraajiamme lahjoittamaan tukikohteellemme heidän tärkeän työnsä tukemiseksi. Lisäksi Chime esiintyi Ensi- ja turvakotien liiton tapahtumassa.